Taksikuskin homma se on sitten nastaa duunia, joka vaatii oikeanlaista asennetta, sopeutumista erilaisiin tilanteisiin ja hyvää ihmistuntemusta. Työn plussapuolista sanottakoon esimerkkeinä itsenäisyys, vapaus, sekä jatkuvasti vaihtuvat maisemat ja asiakkaat. Vaikka palkkaus on kehnohko (provikkapalkkaus) pystyy siihen kuitenkin omalla toiminnallaan ja aktiivisuudellaan vaikuttamaan hyvinkin radikaalisti, ja vaikka ei hiljaisina kuukausina juuri muuta käteen jäisi, niin ainakin monenlaisia, mitä ihmeellisempiä tarinoita jälkipolville kerrottavaksi.
No, myönnettäköön, jos olisin päättänyt alkaa kirjoittamaan tätä blogia esim. viime sunnuntai-aamuna, henkisesti harvinaisen rasittavan viikonloppuyön jälkeen, olisi tämä kirjoitus alkanut ihan eri sävyyn. Niinpä, ne jatkuvasti vaihtuvat ja erilaiset asiakkaat ovat kieltämättä myös tämän työn miinuspuolia, jos niikseen on...
-Lopullisesti hermoromahduksen partaalle minut ajoi viime la-su välisenä yönä n. klo 03.00 aikaan, erään nuorehkon pariskunnan kauniimpi osapuoli, joka jostain mystisen käsittämättömästä syystä ei sitten nähnyt järkeväksi ilmoittaa kuningas Alkoholin aiheuttamasta matkapahoinvoinnista, vaan jouduin havahtumaan tilanteeseen vasta kun oli liian myöhäistä, ja penkkiä pestessähän se seuraava "tehotunti" siinä sitten meni. Vahinko olisi voinut olla huomattavasti suurempikin ja loppujen lopuksi selvisin hyvinkin pienellä vaivalla, mutta kyllä sitä taas jäi miettimään, että miksi siitä mahdollisesti tulevasta "ykästä" tai huonosta olosta ei voisi ilmoittaa edes hieman ennakkoon.. Kalliiksi se autoon oksentaminen asiakkaalle joka tapauksessa tulee ja kuskilla työ ja yö pilalla.
Mutta kuten sanottu, jokainen päivä, tai minun tapauksessani yö, on erilainen. Joskus sitä lopettaa vuoron hyvillä mielin lauleskellen ja auringonnousua ihaillen, joskus kiroilevana hermorauniona. Tosin niinhän se taitaa olla työssä kuin työssä, mutta taksihommassa nämä fiilikset tuntuvat vain välillä kärjistyvän. Sanottakoon kuitenkin, että kyllä ne positiiviset fiilikset huomattavasti isompaa osaa esittävät, ikävät tapaukset vaan jäävät joskus pidemmäksi aikaa mieleen, valitettavasti.
Yksi asia muuten, johon viimeistään tässä työssä on saanut vahvistuksen, on se fakta, että ihmisen ulkonäkö, koulutus, ammatti, varallisuus, tai muut vastaavat tekijät, eivät kerro ihmisestä mitään. Ei siis yhtikäs mitään. Joka muuta väittää on väärässä. Välillä sitä tuntee melkein sääliä, kun sen ulkoisesti siistin oloisen "pukujussin" henkinen pienuus ja itsetunto-ongelmat ryöpsähtävät pienessä tilassa, eli autossa, valloilleen. Toisaalta välillä melkein hävettää, kun sen resuisesti pukeutuneen hepun, jota hänen autoa lähestyessään vielä epäilevästi katselee ja miettii, että "mikä toi on", sisältä paljastuukin mitä suuri sydämisin ihminen, ja korostan sanaa IHMINEN.
Mukavimpia asiakkaita ovat mielestäni ne ns. "tavalliset" ihmiset, jotka vaikkapa taksikuskin työhön liittyvistä asioista kysellessään vaikuttavat aidosti uteliailta ja kiinnostuneilta. Veemäisimpiä taas ovat nämä, jotka istuessaan taksin kyytiin, kuvittelevat kyydin hinnalla ostavansa myös sekä kuskin sielun, että sydämen. Kyllä se on käytös ja se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, mikä tekee meistä ihmisiä!
No niin, eiköhän tässä jo ollutkin riittävästi ensimmäiseksi kirjoitukseksi. Jatkellaan!
No, myönnettäköön, jos olisin päättänyt alkaa kirjoittamaan tätä blogia esim. viime sunnuntai-aamuna, henkisesti harvinaisen rasittavan viikonloppuyön jälkeen, olisi tämä kirjoitus alkanut ihan eri sävyyn. Niinpä, ne jatkuvasti vaihtuvat ja erilaiset asiakkaat ovat kieltämättä myös tämän työn miinuspuolia, jos niikseen on...
-Lopullisesti hermoromahduksen partaalle minut ajoi viime la-su välisenä yönä n. klo 03.00 aikaan, erään nuorehkon pariskunnan kauniimpi osapuoli, joka jostain mystisen käsittämättömästä syystä ei sitten nähnyt järkeväksi ilmoittaa kuningas Alkoholin aiheuttamasta matkapahoinvoinnista, vaan jouduin havahtumaan tilanteeseen vasta kun oli liian myöhäistä, ja penkkiä pestessähän se seuraava "tehotunti" siinä sitten meni. Vahinko olisi voinut olla huomattavasti suurempikin ja loppujen lopuksi selvisin hyvinkin pienellä vaivalla, mutta kyllä sitä taas jäi miettimään, että miksi siitä mahdollisesti tulevasta "ykästä" tai huonosta olosta ei voisi ilmoittaa edes hieman ennakkoon.. Kalliiksi se autoon oksentaminen asiakkaalle joka tapauksessa tulee ja kuskilla työ ja yö pilalla.
Mutta kuten sanottu, jokainen päivä, tai minun tapauksessani yö, on erilainen. Joskus sitä lopettaa vuoron hyvillä mielin lauleskellen ja auringonnousua ihaillen, joskus kiroilevana hermorauniona. Tosin niinhän se taitaa olla työssä kuin työssä, mutta taksihommassa nämä fiilikset tuntuvat vain välillä kärjistyvän. Sanottakoon kuitenkin, että kyllä ne positiiviset fiilikset huomattavasti isompaa osaa esittävät, ikävät tapaukset vaan jäävät joskus pidemmäksi aikaa mieleen, valitettavasti.
Yksi asia muuten, johon viimeistään tässä työssä on saanut vahvistuksen, on se fakta, että ihmisen ulkonäkö, koulutus, ammatti, varallisuus, tai muut vastaavat tekijät, eivät kerro ihmisestä mitään. Ei siis yhtikäs mitään. Joka muuta väittää on väärässä. Välillä sitä tuntee melkein sääliä, kun sen ulkoisesti siistin oloisen "pukujussin" henkinen pienuus ja itsetunto-ongelmat ryöpsähtävät pienessä tilassa, eli autossa, valloilleen. Toisaalta välillä melkein hävettää, kun sen resuisesti pukeutuneen hepun, jota hänen autoa lähestyessään vielä epäilevästi katselee ja miettii, että "mikä toi on", sisältä paljastuukin mitä suuri sydämisin ihminen, ja korostan sanaa IHMINEN.
Mukavimpia asiakkaita ovat mielestäni ne ns. "tavalliset" ihmiset, jotka vaikkapa taksikuskin työhön liittyvistä asioista kysellessään vaikuttavat aidosti uteliailta ja kiinnostuneilta. Veemäisimpiä taas ovat nämä, jotka istuessaan taksin kyytiin, kuvittelevat kyydin hinnalla ostavansa myös sekä kuskin sielun, että sydämen. Kyllä se on käytös ja se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, mikä tekee meistä ihmisiä!
No niin, eiköhän tässä jo ollutkin riittävästi ensimmäiseksi kirjoitukseksi. Jatkellaan!
Kolme viimeistä kappaletta voin allekirjoittaa itsekin. Hyvä kirjoitus. Tulen muuten seuraamaan tätä blogia jatkossakin!
VastaaPoistaKiitos! :)
VastaaPoista