Se olis sit ensimmäinen yö takana uudella autolla ja uudella datalla. Auto tuntui hyvältä ja data toimi kuten ennenkin, tosin ongelmia ruututiedusteluissa ja tolpille kirjautumisissa oli entistä vähemmän. Ainoa asia mikä jäi kalvamaan mieltä on uuteen datapäätteeseen sisältyvä navigaattori, joka muuten tilttasi ekan kerran jo muutaman käyttötunnin jälkeen siten, että jouduin tekemään uuden aloituksen kesken vuoron. Ensivaikutelma ei siis ollut kehuttava sen osalta, mutta ehkäpä siihenkin tottuu.
Muuten yö sujui melko rauhallisesti, vähän turhankin rauhallisesti, ja osa omasta tarmosta kului juuri sen edellä mainitun kartan räpläämiseen ja opetteluun. Muutenkaan ei jaksanut niin sanotusti sykkiä tänäyönä.
Ai niin! Oli omalla tavallaan, ainakin näin jälkikäteen mietittynä, ihan huvittava alku upouudella autolla, kun ensimmäistä keikkaa ykkösenä Museokadun tolpalla odottaessani, keski-ikäinen herra kävelee suoraan toisena olevaan autoon, huudahtaen, ettei iso auto kelpaa hänelle. Aamuyöstä vastaavasti ottaessani eräänkin aamuteeveen toimittajan kyytiin, oli hänen ensimmäiset sanansa ja vastaus hyvän huomenen toivotuksiini, "pakko kai mun on tää ottaa, vaikka tää on niin hankala auto". Matkalla mietin, olisiko pitänyt heti kommentoida suoraan, että ei tämän nyt ainakaan täysjärkiselle luulisi niin kovin hankala olevan (Hankalaksi auton teki ilmeisesti liukuovi tjtn., jonka btw vielä henkilökohtaisesti asiakkaalle hänen puolestaan avasin.). No, sitten mietin, josko perillä kysäisisin edes hiukan ivalliseen sävyyn, että oliko tämä nyt niin hankalaa, odottaen, että vastaukseksi saisin vihaisensävyisen tiuskauksen, johon olisin sitten voinut kuitata: Ai että AUTO on hankala?? Eipä sitten tullut toteutettua kumpaakaan loistokasta ideaa, vaan päädyinkin matkan lopussa ja maksun koittaessa palvelemaan tätä asiakasta, etten sanoisi, super-ystävälliseen sävyyn, ja sainkin iloiset kiitokset ja hyvän päivän toivotukset.
Mutta niin.. Hauskuus näissä jutuissa piili siinä, että tätä uutta autoa edeltävä auto oli malliltaan samanlainen koirankoppi, joka kaiken lisäksi piti hirvittävää kolinaa, niin että esim. Unioninkatua lasketellessa välillä oikeasti pelotti, että koska se leviää. Vanhan auton aikaan ei kuitenkaan kertaakaan käynyt vastaavaa, että poka olisi valikoivasti kävellyt suoraan vasta toisena olevaan autoon, kuten viimeyönä, itse samaan aikaan ihan innoissani, tuliterässä, uuden auton tuoksuisessa työvälineessäni fiilistellen sen prameutta. :P
Aikoinaan pikkulauantaiksikin kutsuttu yö oli siis melko hiljainen, lukuunottamatta toiseksi viimeistä keikkaa, jolloin kyytiini remusi kuuden hengen humalainen, keski-ikäisistä naisista ja miehistä koostuva seurue. Meteli oli koko matkan ajan, töölöstä merirastilaan, suorastaan kakofoninen. Yhdellä soi omat biisit täysillä kännykästä, toinen pyytää minua lisäämään radion volumea, etupenkillä nuokkuja alkoi heti matkan alussa kertomaan minulle elämäntarinaansa, jatkuva huutonauru samaan aikaan joka suusta, ja minä koitin olla kuuntelevinani sitä etupenkin selittäjää, samalla vilkuillen peloissani taustapeiliin, ettei nyt vaan kellään olisi huono olo, jonka seurauksena voisi uuden auton ihana tuoksu olla menneisyyttä sen siliän tien.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kassa jäi himpun verran tavoitteesta, mutta auto pysyi ehjänä ja siistinä, ja uudelle navigaattorillekkin suon vielä mahdollisuuden.
Pakko vielä mainita illan ensimmäisestä varsinaisesta keikasta, ihmisestä, joka suvaitsi tulla kyytiini. Kyseessä oli nuorehko, hyvin laittautunut ja kaunis nainen, joka oli matkalla sokkotreffeille, erään ydinkeskustassa sijaitsevan hotellin aulabaariin. Lähestyessämme hotellia, kauhistui nainen kovasti huomatessaan olevamme neljä minuuttia etuajassa. Sokkotreffeillä ei siis missään nimessä pidä vaikuttaa liian innokkaalta olemalla muutama minuutti etuajassa. Niinpä päätimme kiertää pari korttelia, ihan vain aikaa tappaaksemme. Korttelirallia ajellessamme, tämä asiakkaani sai tekstiviestin jo hotellilla odottelevalta treffikumppaniltaan. Odotteli siellä kuulemma kokislasi edessään, johon nainen hetken ihmeteltyään tokaisi BOORING, vaikka itse huomasin jopa vähän puolustelevani tätä limun juojaa, että ehkä haluaa vaan tehdä hyvän vaikutelman olemalla selvinpäin ensitapaamisella... Siinä sitten vihdoin hotellille saapuessamme vielä mietimme, että tohtisiko nainenkaan sitten tilata baarista vettä väkevämpää, kunnes nainen jo puoliksi autosta ulkona ollessaaan vielä huikkasi, että perille päästyään esittää huomaavansa sen tekstiviestin vasta tiskillä ja tilaa suosiolla itselleen vähän tujumman juoman!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti