Jos oksennat, kuset tai paskannat taksiin:
- Minä (kuski) joudun viemään auton pesulaan, joka yöaikaan voi maksaa useita satoja euroja - Sinä maksat.
- Loppuvuoro jää ajamatta puhdistuksen ja kuivattamisen vuoksi. Minä haluan silti palkkani - Sinä maksat.
- Jos kuitenkin päätät sotkea taksin, varaudu maksamaan siitä kuljettajalle vähintään 500€ + kyydin hinta.
Siis, jos alat voimaan pahoin taksissa, ilmoita siitä kuljettajalle heti. Ei ole mitään ongelmaa pysähtyä, vaikka vaan varmuuden vuoksi, hetkeksi ottamaan raitista ilmaa.
Taksi ei ole myöskään ravintola. Siellä ei syödä, eikä juoda. On varma juttu, että esimerkiksi äkkijarrutuksessa, se siideri-tölkki tai snägäriltä hakemasi burgeri, eivät pysy käsissäsi. Lisäksi se on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä. Jos et yleensäkään osaa käyttäytyä, pysy kotonasi.
Jos koet tulleesi kaltoin kohdelluksi tai muuten väärinymmärretyksi taksissa, pyydä matkasta kuitti, nuku yön yli, ja jos aamulla olet vielä samaa mieltä, tee valitus taksitarkastajalle. Älä kinaa kuskin kanssa humalassa, sillä todennäköisesti olet väärässä.
On myös erittäin epätodennäköistä, että joutuisit huijatuksi suomalaisessa taksissa esimerkiksi reittivalintojen suhteen. Kuten sinulle, myös taksikuskille on kaikkein edullisinta ajaa sinut pisteestä A - paikkaan B, nopeinta mahdollista reittiä. Kilometrin mittaisesta ylimääräisestä kierroksesta, josta sinä maksaisit n. 1,40€, minä saan 37% -verot, laske siitä. Edes siksi taksit eivät "kierrätä" (uskokaa jo), koska siitä ei ole mitään hyötyä, vaikka kuinka kännipäissänne niin kuvittelisitte.
Älä myöskään huuda, möykkää, vittuile, tai laula Aikuista naista taksissa, ainakaan epävireisesti, sillä kuljettajakin on vain ihminen, jolla on tunteet ja valitettavasti myös kuulo-, ja hajuaisti, sekä rajalliset hermot!
maanantai 31. lokakuuta 2011
perjantai 28. lokakuuta 2011
Nordea sai meitin ihmettelemään!
Museokadun tolpalta kyytiini hyppäsi kaksi iloista ja ystävällistä venäläistä naista. "Nhjiitaniemenrantaan kiitos". Hietaniemenrantaan, toistin osoitteen kysyvästi. "Kyllä, Nhjiitaniemenrantaan", vastasi itänaapurin kaunotar. Selvä, kuittasin, ja lähdin liikkeelle. Hietaniemenrantaa sitten lähestyessämme, kysyin osoitteen tarkennusta ja katunumeroa, ja vastaukseksi sain 2, "Njiittaajankatu 2". Pari sekuntia ehti lyömään minullakin tyhjää, kunnes oivalsin, että nyt on täysin väärä suunta. Ei tässä oltukaan menossa Hietaniemen-, vaan Herttoniemenrantaan. "Niin niin, Nhjiitaniemenrantaan." -OK.
Hertsikasta jatkettiin vielä toisen kanssa Vuosaareen, jonne perille päästyämme asiakas tarjosi maksuvälineeksi Nordean VisaElectronin. Muutama kerta yritettiin, mutta kortinlukija ilmoitti aina vaan: "Ei kelpaa, yritä uudelleen". Toinen kortti, sama juttu. Päätimme jatkaa automaatille. Kuvittelin vian olevan kortinlukijassa, yhteyksissä tms., mutta Otto-automaatti oli yhtä mieltä kortinlukijan kanssa, että ei. Tässä vaiheessa asiakas ilmoitti, että hänellä on kotona käteistä... Eikun takaisin asiakkaan kotiosoitteeseen. Venttailin siinä n. 5 min, kunnes asiakas palasi iloisen ja helpottuneen näköisenä. Oma ilmeeni sen sijaan alkoi muuttua entistä tuskaisemmaksi asiakkaan tarjotessa minulle nyt sileää 100€ seteliä - Ei riittänyt vaihtokassa siinä vaiheessa prkl! No, eikun rahaa rikkomaan. Asiakas arveli Vuosaaren sataman ABC:n olevan vielä auki. Itselläni oli hädintuskin tietoa, että siellä edes on mitään ABC:tä... -Kiinnihän se oli. Tuskastuneena pohdin mielessäni, että Itäkeskukseenko tästä on nyt seuraavaksi ajettava rahaa rikkomaan, kunnes onneksemme asiakas älysi ehdottaa, josko taas koittaisimme korttia, ja... Läpi meni, vihdoin! Nainen kotiin, spasiba ja good night!
Hertsikasta jatkettiin vielä toisen kanssa Vuosaareen, jonne perille päästyämme asiakas tarjosi maksuvälineeksi Nordean VisaElectronin. Muutama kerta yritettiin, mutta kortinlukija ilmoitti aina vaan: "Ei kelpaa, yritä uudelleen". Toinen kortti, sama juttu. Päätimme jatkaa automaatille. Kuvittelin vian olevan kortinlukijassa, yhteyksissä tms., mutta Otto-automaatti oli yhtä mieltä kortinlukijan kanssa, että ei. Tässä vaiheessa asiakas ilmoitti, että hänellä on kotona käteistä... Eikun takaisin asiakkaan kotiosoitteeseen. Venttailin siinä n. 5 min, kunnes asiakas palasi iloisen ja helpottuneen näköisenä. Oma ilmeeni sen sijaan alkoi muuttua entistä tuskaisemmaksi asiakkaan tarjotessa minulle nyt sileää 100€ seteliä - Ei riittänyt vaihtokassa siinä vaiheessa prkl! No, eikun rahaa rikkomaan. Asiakas arveli Vuosaaren sataman ABC:n olevan vielä auki. Itselläni oli hädintuskin tietoa, että siellä edes on mitään ABC:tä... -Kiinnihän se oli. Tuskastuneena pohdin mielessäni, että Itäkeskukseenko tästä on nyt seuraavaksi ajettava rahaa rikkomaan, kunnes onneksemme asiakas älysi ehdottaa, josko taas koittaisimme korttia, ja... Läpi meni, vihdoin! Nainen kotiin, spasiba ja good night!
lauantai 22. lokakuuta 2011
Mitään sanomaton perjantai.
Eipä voi otsikkoa taaskaan kovin vetäväksi kehua, mutta ei ole kehumista viimeöisessä kassassakaan. Suuret odotukset rahakkaasta perjantai-illan vuorosta hälvenivät tunti tunnilta, heti vuoron alettua n. klo 22.00. Siinä jäi taas kesämökki Saimaan rannalta ja vuokrarahat saamatta, tajusin jo pian aamu neljän jälkeen, kun keskustan taksijonot muodostuivatkin asiakkaiden sijaan kyytiä odottelevista pirsseistä. Kerran sain jatkokyydin Puotilasta Tikkurilaan, ja kerran paluukyydin Leppävaarasta takaisin keskustaan. Aamun pelasti sentään, kun tovin viimeistä keikkaa tukholmankadun tolpalla odoteltuani n. klo 06.30 kyllästyin ja ajoin Ruskeasuon Teboilille mehua ostamaan, jotta sitä olisi aamulla (eilen aamulla, kun sitä eniten olisin kaivannut, oli se perkele loppu!), ja kuinkas ollakkaan, Tebiksen pihassa data-laite antoi viimein elonmerkin: Tilaus Pikku-huopalahteen, josta 2.taksalla kentälle. Kiva lopetus sentään, ja selväjärkisiä asiakkaitakin vielä... Mehunkin ehdin ostaa!
Myös vuoron toiseksi viimeinen asiakas oli selväjärkinen. Se oli muuten se sama aamuteeveen toimittaja, josta jo eräässä aiemmassa kirjoituksessa mainitsin. Oli oikein mukava asiakas ja kiva ihminen muutenkin, vaikka viime kerralla olikin olevinaan kaikki niin hankalaa... :)
Kollega sentään sai alkuillasta keikan Kotkaan. Reilu viikko sitten tämä samainen kollega pääsi jonnekkin Hämeenlinnan taakse ja sai asiakkaalta vielä 70€ tippiä!! Ja muutama viikko sitten tämä yhä vaan sama kollega pääsi Vammalaan... V***n Ärsyttävä jätkä! :D Terkkui vaa, jee jee!
Terveisiä myös Vesku Loirille, siinä sitä on hieno mies, uskoisin, vaikka en oo koskaan tavannutkaan.
Seuraavan vuoron ajankin vasta Sunnuntaina. Lauantai pyhitettäköön siis rentoutumiselle, kerrankin!
Myös vuoron toiseksi viimeinen asiakas oli selväjärkinen. Se oli muuten se sama aamuteeveen toimittaja, josta jo eräässä aiemmassa kirjoituksessa mainitsin. Oli oikein mukava asiakas ja kiva ihminen muutenkin, vaikka viime kerralla olikin olevinaan kaikki niin hankalaa... :)
Kollega sentään sai alkuillasta keikan Kotkaan. Reilu viikko sitten tämä samainen kollega pääsi jonnekkin Hämeenlinnan taakse ja sai asiakkaalta vielä 70€ tippiä!! Ja muutama viikko sitten tämä yhä vaan sama kollega pääsi Vammalaan... V***n Ärsyttävä jätkä! :D Terkkui vaa, jee jee!
Terveisiä myös Vesku Loirille, siinä sitä on hieno mies, uskoisin, vaikka en oo koskaan tavannutkaan.
Seuraavan vuoron ajankin vasta Sunnuntaina. Lauantai pyhitettäköön siis rentoutumiselle, kerrankin!
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Kuskasin Ihmisen
Vaikka viime sunnuntaisen vuoron harvoista keikoista kaikki ei mennytkään ihan putkeen, ja eräästäkin maksamatta jääneestä kyydistä jouduin ottamaan passin pantiksi, jonka palauttamisen kanssa joutuu taas sumplimaan ja kiroilemaan, jäi päällimmäisenä silti mieleen eräs vanhempi mieshenkilö, jonka kanssa kävimme syvälliset keskustelut matkan aikana ja jatkoimme keskustelua vielä noin vartin verran perille päästyämmekin.
Tästä ihmisestä oikein huokui sellainen tietynlainen lämpö ja ymmärrys, sekä humaanit arvot, jollaista nykyään tässä suorituskeskeisessä ja koviin arvoihin perustuvassa kilpailuyhteiskunnassa harvoin saa aistia. Tämän ihmisen kohtaaminen toimi hyvänä muistutuksena itselleni myös siitä, että kyllä vieläkin on olemassa inhimillisyyttä korostavia, ajattelevia ihmisiä, vaikka se meinaa välillä kaiken tämän kiireen ja pinnallisuuden alle unohtuakkin. Hänen juttelunsa sai todella ajattelemaan, että miksi me ihmiset emme uskalla näyttää ihmisyyttämme ja hyväksyä sitä kaikkine vajavaisuuksineen myös toisissamme. Toivonkin teidän kaikkien tätä lukevien kohtaavan samanlaisen ihmisen, ajattelevan, ja löytävän sen oman pienen humanistin sisältänne.
Muuta raportoitavaa ei sunnuntai-, eikä sen enempää maanantaivuorostakaan mieleen jäänyt. Paitsi että maanantaina parikin nuorta naista hymyili minulle ihanan nätisti ja piristävin vaikutuksin. :)))
Tästä ihmisestä oikein huokui sellainen tietynlainen lämpö ja ymmärrys, sekä humaanit arvot, jollaista nykyään tässä suorituskeskeisessä ja koviin arvoihin perustuvassa kilpailuyhteiskunnassa harvoin saa aistia. Tämän ihmisen kohtaaminen toimi hyvänä muistutuksena itselleni myös siitä, että kyllä vieläkin on olemassa inhimillisyyttä korostavia, ajattelevia ihmisiä, vaikka se meinaa välillä kaiken tämän kiireen ja pinnallisuuden alle unohtuakkin. Hänen juttelunsa sai todella ajattelemaan, että miksi me ihmiset emme uskalla näyttää ihmisyyttämme ja hyväksyä sitä kaikkine vajavaisuuksineen myös toisissamme. Toivonkin teidän kaikkien tätä lukevien kohtaavan samanlaisen ihmisen, ajattelevan, ja löytävän sen oman pienen humanistin sisältänne.
Muuta raportoitavaa ei sunnuntai-, eikä sen enempää maanantaivuorostakaan mieleen jäänyt. Paitsi että maanantaina parikin nuorta naista hymyili minulle ihanan nätisti ja piristävin vaikutuksin. :)))
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Sumua vaan...
Hyvää huomenta, Toverit!
Siinä se meni taas yksi viikonloppu töitten parissa. Pe-la välinen yö aikalailla takkuillen, mutta viimeöisellä pätkävuorolla, 22-6, rullasi jo niin kuin pitääkin. Sattuipa puolenyön aikaan harvinainen "melkeinjullikka" tapauskin, kun kuittasin ajotarjouksen Töölönkadulta. Tarkempi selvitys osoitteelle oli Töölönkadun ja Sibeliuksenkadun kulmaan. Onneksi tiedoissa oli asiakkaan puhelinnumero mukana, johon pystyin soittamaan heti paikalle päästyäni ja havaittuani, että eihän siellä ketään ole. Puhelimeen vastasi melko päihtyneeltä kuulostava nuori mies. Oli sitten päättänytkin lähteä kävelemään, heti taksin tilattuaan. Kun kysyin, että mites meinaat tämän taksin maksun hoitaa, oli vastaus vaan, ettei meinaa ja jotain epämääräistä sönkötystä. Lähdin ajamaan hiljalleen töölönkatua pitkin kohti keskustaa, samalla jatkaen puhelua tämän sönköttäjän kanssa. Olin jo varma, että jullikkahan tästä tuli mutta halusin silti hetken vielä kuumottaa tätä puhelimen toisessa päässä olijaa, kunnes yht`äkkiä hän ikäänkuin virkosi ja sanoi nyt olevansa Manskun ja P. hesperiankadun kulmassa.. No, minä siihen paikalle muutamassa sekunnissa, sönköttäjä kyytiin sekoiluaan pahoitellen, ymmärsi mokanneensa, eikä siitä sen enempää, --> Annankadulle iltaa jatkamaan, ja maksukin hoitui nätisti.
Hmm.. Muuten koko vkl menikin oikeastaan kuin sumua vaan, mitään mieleenpainuvaa ei tapahtunut. Se on tavallaan harmi, miten sitä asiakkaat muuttuukin omasta vinkkelistä vaan sellaiseksi harmaaksi mössöksi. Kun keikan heittää ja palaa takaisin jollekkin tolpalle, ei sitä hetken päästä meinaa enää edes muistaa, että mihin se edellinen keikka meni, eli mistä sitä siihen tolpalle tuli.
Perjantaina tolpalla puhututti erään kolleegan kanssa nämä, ah niin ihanat, fillaristit, kun hetkeä aiemmin jouduimme molemmat melkein todistamaan taksin ja fillarin törmäystä, tilanteessa, jossa fillari ajoi tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulleen taksin eteen. Läheltäpiti tilanteella selvittiin, kuten myös noin 10 minuuttia aikaisemmin, jolloin vastaavasti toinen fillaristi hurautti vasemmalta minun eteeni. Kyllä siinä kolleegan kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että kyllä kaikkien tiellä liikkujien, kulkuneuvosta riippumatta, olisi hyvä, ja pitäisi, osata liikennesäännöt...
No, sattuuhan niitä virheitä kai itsellekkin joskus, jos ei niinkään usein liikenteessä, jossa ammatikseni liikun, niin jollain muulla saralla sitten sitäkin enemmän.
Jotenkin väkinäistä tämä kirjoittaminen nyt, joten antaa olla tältä erää! :) Illalla taas leppoisaan sunnuntaivuoroon...
Siinä se meni taas yksi viikonloppu töitten parissa. Pe-la välinen yö aikalailla takkuillen, mutta viimeöisellä pätkävuorolla, 22-6, rullasi jo niin kuin pitääkin. Sattuipa puolenyön aikaan harvinainen "melkeinjullikka" tapauskin, kun kuittasin ajotarjouksen Töölönkadulta. Tarkempi selvitys osoitteelle oli Töölönkadun ja Sibeliuksenkadun kulmaan. Onneksi tiedoissa oli asiakkaan puhelinnumero mukana, johon pystyin soittamaan heti paikalle päästyäni ja havaittuani, että eihän siellä ketään ole. Puhelimeen vastasi melko päihtyneeltä kuulostava nuori mies. Oli sitten päättänytkin lähteä kävelemään, heti taksin tilattuaan. Kun kysyin, että mites meinaat tämän taksin maksun hoitaa, oli vastaus vaan, ettei meinaa ja jotain epämääräistä sönkötystä. Lähdin ajamaan hiljalleen töölönkatua pitkin kohti keskustaa, samalla jatkaen puhelua tämän sönköttäjän kanssa. Olin jo varma, että jullikkahan tästä tuli mutta halusin silti hetken vielä kuumottaa tätä puhelimen toisessa päässä olijaa, kunnes yht`äkkiä hän ikäänkuin virkosi ja sanoi nyt olevansa Manskun ja P. hesperiankadun kulmassa.. No, minä siihen paikalle muutamassa sekunnissa, sönköttäjä kyytiin sekoiluaan pahoitellen, ymmärsi mokanneensa, eikä siitä sen enempää, --> Annankadulle iltaa jatkamaan, ja maksukin hoitui nätisti.
Hmm.. Muuten koko vkl menikin oikeastaan kuin sumua vaan, mitään mieleenpainuvaa ei tapahtunut. Se on tavallaan harmi, miten sitä asiakkaat muuttuukin omasta vinkkelistä vaan sellaiseksi harmaaksi mössöksi. Kun keikan heittää ja palaa takaisin jollekkin tolpalle, ei sitä hetken päästä meinaa enää edes muistaa, että mihin se edellinen keikka meni, eli mistä sitä siihen tolpalle tuli.
Perjantaina tolpalla puhututti erään kolleegan kanssa nämä, ah niin ihanat, fillaristit, kun hetkeä aiemmin jouduimme molemmat melkein todistamaan taksin ja fillarin törmäystä, tilanteessa, jossa fillari ajoi tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulleen taksin eteen. Läheltäpiti tilanteella selvittiin, kuten myös noin 10 minuuttia aikaisemmin, jolloin vastaavasti toinen fillaristi hurautti vasemmalta minun eteeni. Kyllä siinä kolleegan kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että kyllä kaikkien tiellä liikkujien, kulkuneuvosta riippumatta, olisi hyvä, ja pitäisi, osata liikennesäännöt...
No, sattuuhan niitä virheitä kai itsellekkin joskus, jos ei niinkään usein liikenteessä, jossa ammatikseni liikun, niin jollain muulla saralla sitten sitäkin enemmän.
Jotenkin väkinäistä tämä kirjoittaminen nyt, joten antaa olla tältä erää! :) Illalla taas leppoisaan sunnuntaivuoroon...
perjantai 14. lokakuuta 2011
Se tunne, kun hiljaisena iltana ajaa manskulla käsipystyn ohi...
Niin pääsi käymään, kuten otsikossa mainitaan, eilen illalla, kun oli taas olevinaan niin helevetin kiire - odottamaan.. Taustapeilistä näkyi vain perässä tulleen kolleegan sammuva kerjuuvalo ja valkoiset hampaat, kun pysähtyi ottamaan pokan kyytiin, leveä hymy huulillaan. Ai että mua pänni, mua pänni niin!
Tuli siis käytyä vähän "veivaamassa", eli heittämässä muutama keikka ilman vuoroa, jos sitä nyt veivaamiseksi enää tänä päivänä voi kutsua, kun se kerran on sallittua. No, joka tapauksessa, melko hiljaiselta vaikutti torstai-ilta, eli ns. Kalle-ilta, ja oikeastaan ainoa kyyti, joka teki illasta yrittämään lähtemisen arvoisen, oli keikka Tuusulaan, jonka sain pienehkön ventan jälkeen ympyrätalon tolpalta. Muuten se oli sitä lyhyttä Kallio-Töölö-keskusta-Ullanlinna väliä pyörimistä, sen muutaman keikan ajan mitä sitä jaksoin. Tai no menihän viimeinen kyyti Töölöstä jopa Espoon laaksolahteen asti sentään.
Eipä tästä vuorosta juuri muuta tarinoitavaa mieleen jäänyt, vaikka kuinka yrittäis.
Huomenna sitten iloisin ja pirtein mielin perjantai-illan rahasateeseen, perkeleitä kuskaamaan. Kyllä, mua on alkanut vaan entistä enemmän rasittamaan noi viikonloppuyöt, kun jengi on niin tuhannen päissään. Oli ne vkl-yö-vuorot sitten kuinka rahakkaita tahansa, niin jotenkin sitä kännistä urpoilua ja ördäämistä ei vaan meinaa enää ainakaan selvinpäin jaksaa, vaikka nuori mies olen vielä itsekin. Olenkin ottanut sen asenteen, että pe-su välisten öiden vilkkaimpina aamuyön tunteina, kun kerrankin on taksilla mahdollisuus ja varaa valita asiakkaansa, niin todellakin valikoin ja tarkkaan, kenet kyytiini otan. Jo taksijonoa lähestyessäni kiinnitän lähes herkeämättömän huomioni tolpalla ensimmäisenä kyytiä odottelevaan olentoon. Siinä jos halaillaan taksitolppaa, tapellaan, syödään grillieväitä kuppilasta pöllitty tuoppi kainalossa, tai muuten vaan käyttäydytään tavalla, joka saattaisi viedä hermoni, ajan kylmän viileästi jonosta ohi ja valitsen ihmismäisemmän olion kyytiini seuraavasta. Joten, taksintarvitsijat, koittakaa edes esittää selvää, taksia yön pimeinä tunteina metsästäessänne. ;)
Hyvää viikonloppua!
Hän on puhunut.
Tuli siis käytyä vähän "veivaamassa", eli heittämässä muutama keikka ilman vuoroa, jos sitä nyt veivaamiseksi enää tänä päivänä voi kutsua, kun se kerran on sallittua. No, joka tapauksessa, melko hiljaiselta vaikutti torstai-ilta, eli ns. Kalle-ilta, ja oikeastaan ainoa kyyti, joka teki illasta yrittämään lähtemisen arvoisen, oli keikka Tuusulaan, jonka sain pienehkön ventan jälkeen ympyrätalon tolpalta. Muuten se oli sitä lyhyttä Kallio-Töölö-keskusta-Ullanlinna väliä pyörimistä, sen muutaman keikan ajan mitä sitä jaksoin. Tai no menihän viimeinen kyyti Töölöstä jopa Espoon laaksolahteen asti sentään.
Eipä tästä vuorosta juuri muuta tarinoitavaa mieleen jäänyt, vaikka kuinka yrittäis.
Huomenna sitten iloisin ja pirtein mielin perjantai-illan rahasateeseen, perkeleitä kuskaamaan. Kyllä, mua on alkanut vaan entistä enemmän rasittamaan noi viikonloppuyöt, kun jengi on niin tuhannen päissään. Oli ne vkl-yö-vuorot sitten kuinka rahakkaita tahansa, niin jotenkin sitä kännistä urpoilua ja ördäämistä ei vaan meinaa enää ainakaan selvinpäin jaksaa, vaikka nuori mies olen vielä itsekin. Olenkin ottanut sen asenteen, että pe-su välisten öiden vilkkaimpina aamuyön tunteina, kun kerrankin on taksilla mahdollisuus ja varaa valita asiakkaansa, niin todellakin valikoin ja tarkkaan, kenet kyytiini otan. Jo taksijonoa lähestyessäni kiinnitän lähes herkeämättömän huomioni tolpalla ensimmäisenä kyytiä odottelevaan olentoon. Siinä jos halaillaan taksitolppaa, tapellaan, syödään grillieväitä kuppilasta pöllitty tuoppi kainalossa, tai muuten vaan käyttäydytään tavalla, joka saattaisi viedä hermoni, ajan kylmän viileästi jonosta ohi ja valitsen ihmismäisemmän olion kyytiini seuraavasta. Joten, taksintarvitsijat, koittakaa edes esittää selvää, taksia yön pimeinä tunteina metsästäessänne. ;)
Hyvää viikonloppua!
Hän on puhunut.
torstai 6. lokakuuta 2011
Uudet laitteet, vanhat kujeet
Se olis sit ensimmäinen yö takana uudella autolla ja uudella datalla. Auto tuntui hyvältä ja data toimi kuten ennenkin, tosin ongelmia ruututiedusteluissa ja tolpille kirjautumisissa oli entistä vähemmän. Ainoa asia mikä jäi kalvamaan mieltä on uuteen datapäätteeseen sisältyvä navigaattori, joka muuten tilttasi ekan kerran jo muutaman käyttötunnin jälkeen siten, että jouduin tekemään uuden aloituksen kesken vuoron. Ensivaikutelma ei siis ollut kehuttava sen osalta, mutta ehkäpä siihenkin tottuu.
Muuten yö sujui melko rauhallisesti, vähän turhankin rauhallisesti, ja osa omasta tarmosta kului juuri sen edellä mainitun kartan räpläämiseen ja opetteluun. Muutenkaan ei jaksanut niin sanotusti sykkiä tänäyönä.
Ai niin! Oli omalla tavallaan, ainakin näin jälkikäteen mietittynä, ihan huvittava alku upouudella autolla, kun ensimmäistä keikkaa ykkösenä Museokadun tolpalla odottaessani, keski-ikäinen herra kävelee suoraan toisena olevaan autoon, huudahtaen, ettei iso auto kelpaa hänelle. Aamuyöstä vastaavasti ottaessani eräänkin aamuteeveen toimittajan kyytiin, oli hänen ensimmäiset sanansa ja vastaus hyvän huomenen toivotuksiini, "pakko kai mun on tää ottaa, vaikka tää on niin hankala auto". Matkalla mietin, olisiko pitänyt heti kommentoida suoraan, että ei tämän nyt ainakaan täysjärkiselle luulisi niin kovin hankala olevan (Hankalaksi auton teki ilmeisesti liukuovi tjtn., jonka btw vielä henkilökohtaisesti asiakkaalle hänen puolestaan avasin.). No, sitten mietin, josko perillä kysäisisin edes hiukan ivalliseen sävyyn, että oliko tämä nyt niin hankalaa, odottaen, että vastaukseksi saisin vihaisensävyisen tiuskauksen, johon olisin sitten voinut kuitata: Ai että AUTO on hankala?? Eipä sitten tullut toteutettua kumpaakaan loistokasta ideaa, vaan päädyinkin matkan lopussa ja maksun koittaessa palvelemaan tätä asiakasta, etten sanoisi, super-ystävälliseen sävyyn, ja sainkin iloiset kiitokset ja hyvän päivän toivotukset.
Mutta niin.. Hauskuus näissä jutuissa piili siinä, että tätä uutta autoa edeltävä auto oli malliltaan samanlainen koirankoppi, joka kaiken lisäksi piti hirvittävää kolinaa, niin että esim. Unioninkatua lasketellessa välillä oikeasti pelotti, että koska se leviää. Vanhan auton aikaan ei kuitenkaan kertaakaan käynyt vastaavaa, että poka olisi valikoivasti kävellyt suoraan vasta toisena olevaan autoon, kuten viimeyönä, itse samaan aikaan ihan innoissani, tuliterässä, uuden auton tuoksuisessa työvälineessäni fiilistellen sen prameutta. :P
Aikoinaan pikkulauantaiksikin kutsuttu yö oli siis melko hiljainen, lukuunottamatta toiseksi viimeistä keikkaa, jolloin kyytiini remusi kuuden hengen humalainen, keski-ikäisistä naisista ja miehistä koostuva seurue. Meteli oli koko matkan ajan, töölöstä merirastilaan, suorastaan kakofoninen. Yhdellä soi omat biisit täysillä kännykästä, toinen pyytää minua lisäämään radion volumea, etupenkillä nuokkuja alkoi heti matkan alussa kertomaan minulle elämäntarinaansa, jatkuva huutonauru samaan aikaan joka suusta, ja minä koitin olla kuuntelevinani sitä etupenkin selittäjää, samalla vilkuillen peloissani taustapeiliin, ettei nyt vaan kellään olisi huono olo, jonka seurauksena voisi uuden auton ihana tuoksu olla menneisyyttä sen siliän tien.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kassa jäi himpun verran tavoitteesta, mutta auto pysyi ehjänä ja siistinä, ja uudelle navigaattorillekkin suon vielä mahdollisuuden.
Pakko vielä mainita illan ensimmäisestä varsinaisesta keikasta, ihmisestä, joka suvaitsi tulla kyytiini. Kyseessä oli nuorehko, hyvin laittautunut ja kaunis nainen, joka oli matkalla sokkotreffeille, erään ydinkeskustassa sijaitsevan hotellin aulabaariin. Lähestyessämme hotellia, kauhistui nainen kovasti huomatessaan olevamme neljä minuuttia etuajassa. Sokkotreffeillä ei siis missään nimessä pidä vaikuttaa liian innokkaalta olemalla muutama minuutti etuajassa. Niinpä päätimme kiertää pari korttelia, ihan vain aikaa tappaaksemme. Korttelirallia ajellessamme, tämä asiakkaani sai tekstiviestin jo hotellilla odottelevalta treffikumppaniltaan. Odotteli siellä kuulemma kokislasi edessään, johon nainen hetken ihmeteltyään tokaisi BOORING, vaikka itse huomasin jopa vähän puolustelevani tätä limun juojaa, että ehkä haluaa vaan tehdä hyvän vaikutelman olemalla selvinpäin ensitapaamisella... Siinä sitten vihdoin hotellille saapuessamme vielä mietimme, että tohtisiko nainenkaan sitten tilata baarista vettä väkevämpää, kunnes nainen jo puoliksi autosta ulkona ollessaaan vielä huikkasi, että perille päästyään esittää huomaavansa sen tekstiviestin vasta tiskillä ja tilaa suosiolla itselleen vähän tujumman juoman!
Muuten yö sujui melko rauhallisesti, vähän turhankin rauhallisesti, ja osa omasta tarmosta kului juuri sen edellä mainitun kartan räpläämiseen ja opetteluun. Muutenkaan ei jaksanut niin sanotusti sykkiä tänäyönä.
Ai niin! Oli omalla tavallaan, ainakin näin jälkikäteen mietittynä, ihan huvittava alku upouudella autolla, kun ensimmäistä keikkaa ykkösenä Museokadun tolpalla odottaessani, keski-ikäinen herra kävelee suoraan toisena olevaan autoon, huudahtaen, ettei iso auto kelpaa hänelle. Aamuyöstä vastaavasti ottaessani eräänkin aamuteeveen toimittajan kyytiin, oli hänen ensimmäiset sanansa ja vastaus hyvän huomenen toivotuksiini, "pakko kai mun on tää ottaa, vaikka tää on niin hankala auto". Matkalla mietin, olisiko pitänyt heti kommentoida suoraan, että ei tämän nyt ainakaan täysjärkiselle luulisi niin kovin hankala olevan (Hankalaksi auton teki ilmeisesti liukuovi tjtn., jonka btw vielä henkilökohtaisesti asiakkaalle hänen puolestaan avasin.). No, sitten mietin, josko perillä kysäisisin edes hiukan ivalliseen sävyyn, että oliko tämä nyt niin hankalaa, odottaen, että vastaukseksi saisin vihaisensävyisen tiuskauksen, johon olisin sitten voinut kuitata: Ai että AUTO on hankala?? Eipä sitten tullut toteutettua kumpaakaan loistokasta ideaa, vaan päädyinkin matkan lopussa ja maksun koittaessa palvelemaan tätä asiakasta, etten sanoisi, super-ystävälliseen sävyyn, ja sainkin iloiset kiitokset ja hyvän päivän toivotukset.
Mutta niin.. Hauskuus näissä jutuissa piili siinä, että tätä uutta autoa edeltävä auto oli malliltaan samanlainen koirankoppi, joka kaiken lisäksi piti hirvittävää kolinaa, niin että esim. Unioninkatua lasketellessa välillä oikeasti pelotti, että koska se leviää. Vanhan auton aikaan ei kuitenkaan kertaakaan käynyt vastaavaa, että poka olisi valikoivasti kävellyt suoraan vasta toisena olevaan autoon, kuten viimeyönä, itse samaan aikaan ihan innoissani, tuliterässä, uuden auton tuoksuisessa työvälineessäni fiilistellen sen prameutta. :P
Aikoinaan pikkulauantaiksikin kutsuttu yö oli siis melko hiljainen, lukuunottamatta toiseksi viimeistä keikkaa, jolloin kyytiini remusi kuuden hengen humalainen, keski-ikäisistä naisista ja miehistä koostuva seurue. Meteli oli koko matkan ajan, töölöstä merirastilaan, suorastaan kakofoninen. Yhdellä soi omat biisit täysillä kännykästä, toinen pyytää minua lisäämään radion volumea, etupenkillä nuokkuja alkoi heti matkan alussa kertomaan minulle elämäntarinaansa, jatkuva huutonauru samaan aikaan joka suusta, ja minä koitin olla kuuntelevinani sitä etupenkin selittäjää, samalla vilkuillen peloissani taustapeiliin, ettei nyt vaan kellään olisi huono olo, jonka seurauksena voisi uuden auton ihana tuoksu olla menneisyyttä sen siliän tien.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kassa jäi himpun verran tavoitteesta, mutta auto pysyi ehjänä ja siistinä, ja uudelle navigaattorillekkin suon vielä mahdollisuuden.
Pakko vielä mainita illan ensimmäisestä varsinaisesta keikasta, ihmisestä, joka suvaitsi tulla kyytiini. Kyseessä oli nuorehko, hyvin laittautunut ja kaunis nainen, joka oli matkalla sokkotreffeille, erään ydinkeskustassa sijaitsevan hotellin aulabaariin. Lähestyessämme hotellia, kauhistui nainen kovasti huomatessaan olevamme neljä minuuttia etuajassa. Sokkotreffeillä ei siis missään nimessä pidä vaikuttaa liian innokkaalta olemalla muutama minuutti etuajassa. Niinpä päätimme kiertää pari korttelia, ihan vain aikaa tappaaksemme. Korttelirallia ajellessamme, tämä asiakkaani sai tekstiviestin jo hotellilla odottelevalta treffikumppaniltaan. Odotteli siellä kuulemma kokislasi edessään, johon nainen hetken ihmeteltyään tokaisi BOORING, vaikka itse huomasin jopa vähän puolustelevani tätä limun juojaa, että ehkä haluaa vaan tehdä hyvän vaikutelman olemalla selvinpäin ensitapaamisella... Siinä sitten vihdoin hotellille saapuessamme vielä mietimme, että tohtisiko nainenkaan sitten tilata baarista vettä väkevämpää, kunnes nainen jo puoliksi autosta ulkona ollessaaan vielä huikkasi, että perille päästyään esittää huomaavansa sen tekstiviestin vasta tiskillä ja tilaa suosiolla itselleen vähän tujumman juoman!
tiistai 4. lokakuuta 2011
Mietteitä taksihommista ja muusta
Taksikuskin homma se on sitten nastaa duunia, joka vaatii oikeanlaista asennetta, sopeutumista erilaisiin tilanteisiin ja hyvää ihmistuntemusta. Työn plussapuolista sanottakoon esimerkkeinä itsenäisyys, vapaus, sekä jatkuvasti vaihtuvat maisemat ja asiakkaat. Vaikka palkkaus on kehnohko (provikkapalkkaus) pystyy siihen kuitenkin omalla toiminnallaan ja aktiivisuudellaan vaikuttamaan hyvinkin radikaalisti, ja vaikka ei hiljaisina kuukausina juuri muuta käteen jäisi, niin ainakin monenlaisia, mitä ihmeellisempiä tarinoita jälkipolville kerrottavaksi.
No, myönnettäköön, jos olisin päättänyt alkaa kirjoittamaan tätä blogia esim. viime sunnuntai-aamuna, henkisesti harvinaisen rasittavan viikonloppuyön jälkeen, olisi tämä kirjoitus alkanut ihan eri sävyyn. Niinpä, ne jatkuvasti vaihtuvat ja erilaiset asiakkaat ovat kieltämättä myös tämän työn miinuspuolia, jos niikseen on...
-Lopullisesti hermoromahduksen partaalle minut ajoi viime la-su välisenä yönä n. klo 03.00 aikaan, erään nuorehkon pariskunnan kauniimpi osapuoli, joka jostain mystisen käsittämättömästä syystä ei sitten nähnyt järkeväksi ilmoittaa kuningas Alkoholin aiheuttamasta matkapahoinvoinnista, vaan jouduin havahtumaan tilanteeseen vasta kun oli liian myöhäistä, ja penkkiä pestessähän se seuraava "tehotunti" siinä sitten meni. Vahinko olisi voinut olla huomattavasti suurempikin ja loppujen lopuksi selvisin hyvinkin pienellä vaivalla, mutta kyllä sitä taas jäi miettimään, että miksi siitä mahdollisesti tulevasta "ykästä" tai huonosta olosta ei voisi ilmoittaa edes hieman ennakkoon.. Kalliiksi se autoon oksentaminen asiakkaalle joka tapauksessa tulee ja kuskilla työ ja yö pilalla.
Mutta kuten sanottu, jokainen päivä, tai minun tapauksessani yö, on erilainen. Joskus sitä lopettaa vuoron hyvillä mielin lauleskellen ja auringonnousua ihaillen, joskus kiroilevana hermorauniona. Tosin niinhän se taitaa olla työssä kuin työssä, mutta taksihommassa nämä fiilikset tuntuvat vain välillä kärjistyvän. Sanottakoon kuitenkin, että kyllä ne positiiviset fiilikset huomattavasti isompaa osaa esittävät, ikävät tapaukset vaan jäävät joskus pidemmäksi aikaa mieleen, valitettavasti.
Yksi asia muuten, johon viimeistään tässä työssä on saanut vahvistuksen, on se fakta, että ihmisen ulkonäkö, koulutus, ammatti, varallisuus, tai muut vastaavat tekijät, eivät kerro ihmisestä mitään. Ei siis yhtikäs mitään. Joka muuta väittää on väärässä. Välillä sitä tuntee melkein sääliä, kun sen ulkoisesti siistin oloisen "pukujussin" henkinen pienuus ja itsetunto-ongelmat ryöpsähtävät pienessä tilassa, eli autossa, valloilleen. Toisaalta välillä melkein hävettää, kun sen resuisesti pukeutuneen hepun, jota hänen autoa lähestyessään vielä epäilevästi katselee ja miettii, että "mikä toi on", sisältä paljastuukin mitä suuri sydämisin ihminen, ja korostan sanaa IHMINEN.
Mukavimpia asiakkaita ovat mielestäni ne ns. "tavalliset" ihmiset, jotka vaikkapa taksikuskin työhön liittyvistä asioista kysellessään vaikuttavat aidosti uteliailta ja kiinnostuneilta. Veemäisimpiä taas ovat nämä, jotka istuessaan taksin kyytiin, kuvittelevat kyydin hinnalla ostavansa myös sekä kuskin sielun, että sydämen. Kyllä se on käytös ja se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, mikä tekee meistä ihmisiä!
No niin, eiköhän tässä jo ollutkin riittävästi ensimmäiseksi kirjoitukseksi. Jatkellaan!
No, myönnettäköön, jos olisin päättänyt alkaa kirjoittamaan tätä blogia esim. viime sunnuntai-aamuna, henkisesti harvinaisen rasittavan viikonloppuyön jälkeen, olisi tämä kirjoitus alkanut ihan eri sävyyn. Niinpä, ne jatkuvasti vaihtuvat ja erilaiset asiakkaat ovat kieltämättä myös tämän työn miinuspuolia, jos niikseen on...
-Lopullisesti hermoromahduksen partaalle minut ajoi viime la-su välisenä yönä n. klo 03.00 aikaan, erään nuorehkon pariskunnan kauniimpi osapuoli, joka jostain mystisen käsittämättömästä syystä ei sitten nähnyt järkeväksi ilmoittaa kuningas Alkoholin aiheuttamasta matkapahoinvoinnista, vaan jouduin havahtumaan tilanteeseen vasta kun oli liian myöhäistä, ja penkkiä pestessähän se seuraava "tehotunti" siinä sitten meni. Vahinko olisi voinut olla huomattavasti suurempikin ja loppujen lopuksi selvisin hyvinkin pienellä vaivalla, mutta kyllä sitä taas jäi miettimään, että miksi siitä mahdollisesti tulevasta "ykästä" tai huonosta olosta ei voisi ilmoittaa edes hieman ennakkoon.. Kalliiksi se autoon oksentaminen asiakkaalle joka tapauksessa tulee ja kuskilla työ ja yö pilalla.
Mutta kuten sanottu, jokainen päivä, tai minun tapauksessani yö, on erilainen. Joskus sitä lopettaa vuoron hyvillä mielin lauleskellen ja auringonnousua ihaillen, joskus kiroilevana hermorauniona. Tosin niinhän se taitaa olla työssä kuin työssä, mutta taksihommassa nämä fiilikset tuntuvat vain välillä kärjistyvän. Sanottakoon kuitenkin, että kyllä ne positiiviset fiilikset huomattavasti isompaa osaa esittävät, ikävät tapaukset vaan jäävät joskus pidemmäksi aikaa mieleen, valitettavasti.
Yksi asia muuten, johon viimeistään tässä työssä on saanut vahvistuksen, on se fakta, että ihmisen ulkonäkö, koulutus, ammatti, varallisuus, tai muut vastaavat tekijät, eivät kerro ihmisestä mitään. Ei siis yhtikäs mitään. Joka muuta väittää on väärässä. Välillä sitä tuntee melkein sääliä, kun sen ulkoisesti siistin oloisen "pukujussin" henkinen pienuus ja itsetunto-ongelmat ryöpsähtävät pienessä tilassa, eli autossa, valloilleen. Toisaalta välillä melkein hävettää, kun sen resuisesti pukeutuneen hepun, jota hänen autoa lähestyessään vielä epäilevästi katselee ja miettii, että "mikä toi on", sisältä paljastuukin mitä suuri sydämisin ihminen, ja korostan sanaa IHMINEN.
Mukavimpia asiakkaita ovat mielestäni ne ns. "tavalliset" ihmiset, jotka vaikkapa taksikuskin työhön liittyvistä asioista kysellessään vaikuttavat aidosti uteliailta ja kiinnostuneilta. Veemäisimpiä taas ovat nämä, jotka istuessaan taksin kyytiin, kuvittelevat kyydin hinnalla ostavansa myös sekä kuskin sielun, että sydämen. Kyllä se on käytös ja se, miten toisiin ihmisiin suhtautuu, mikä tekee meistä ihmisiä!
No niin, eiköhän tässä jo ollutkin riittävästi ensimmäiseksi kirjoitukseksi. Jatkellaan!
Kuka, missä ja miksi?
Tervetuloa tänne, sinä yksinäinen ja ilmeisen tylsistynyt ihmisraunio!
Nimeni on Tuomas (27v) ja olen ajanut taksia Helsingissä vuoden 2005 huhtikuusta lähtien vakkarina. Pidin ajohommiin vajaan vuoden tauon syksyn 2010 ja kesän 2011 välisenä aikana. Paluun taksinrattiin tein n. 2kk sitten, jonka jälkeen olen ajellut vain ja ainoastaan yövuoroja.
Tarkoitukseni on kirjoitella tänne niitä näitä, kuitenkin edes jotenkin taksityöhön liittyviä juttuja, paremman elämän puutteessa. Veikkaan, että luvassa on paitsi avautumista asiakkaista, liikenteestä jne, myös muuta asiaa tai ainakin asian tapaista, mikä nyt milloinkin sattuu päällimmäisenä mielessä olemaan, pois lukien tietysti.. no, kyllä te tiedätte.
Onhan näitä tämän aihepiirin blogeja muitakin, joista osin itsekin idean tähän kirjoitteluun sain, mutta kyllähän tähän maailmaan kirjoitusta mahtuu, ja itselleni tämä on myös eräänlainen terapiamuoto.. Joten, jos jollakin on tähän jotain vastaan sanomista, niin ei valituksia, vaan ULOS! ;)
Nimeni on Tuomas (27v) ja olen ajanut taksia Helsingissä vuoden 2005 huhtikuusta lähtien vakkarina. Pidin ajohommiin vajaan vuoden tauon syksyn 2010 ja kesän 2011 välisenä aikana. Paluun taksinrattiin tein n. 2kk sitten, jonka jälkeen olen ajellut vain ja ainoastaan yövuoroja.
Tarkoitukseni on kirjoitella tänne niitä näitä, kuitenkin edes jotenkin taksityöhön liittyviä juttuja, paremman elämän puutteessa. Veikkaan, että luvassa on paitsi avautumista asiakkaista, liikenteestä jne, myös muuta asiaa tai ainakin asian tapaista, mikä nyt milloinkin sattuu päällimmäisenä mielessä olemaan, pois lukien tietysti.. no, kyllä te tiedätte.
Onhan näitä tämän aihepiirin blogeja muitakin, joista osin itsekin idean tähän kirjoitteluun sain, mutta kyllähän tähän maailmaan kirjoitusta mahtuu, ja itselleni tämä on myös eräänlainen terapiamuoto.. Joten, jos jollakin on tähän jotain vastaan sanomista, niin ei valituksia, vaan ULOS! ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)